Teatterilaivalla viihdyttiin

reissuauto

Aitio-hankkeen ensimmäisenä toimenpiteenä toteutui viikonvaihteessa matka teatterilaivalle. Matkaan lähdettiin lauantaiaamuna 24 henkilön voimin ja pikkubussin keula käännettiin kohti Turkua.

heikki2Menomatkalla pysähdyttiin Mynämäellä Laajoen kesäteatterissa. Yllätysvieraana tavattiin käsikirjoittaja Heikki Luoma, joka kertoi työstään ja antoi hyvät vinkit niin kirjoittamiseen kuin muuhunkin itsensä ilmaisuun. Saimme kuulla myös henkilöhahmojen taustoista ja draaman rakentamisesta. Vaikka onnenkantamoisiakin on matkan varrella ollut, ei menestykseen ole oikotietä: luovaakin työtä tehdessä on pakko kääriä hihat ja tehdä töitä tosissaan.

Laajoen teatterilaiset olivat keittäneet seurueellemme maittavan lohisopan ja jälkiruokakahvien päälle keskustelimme vielä ohjaaja Pekka Saariston kanssa mm. Harke-hankkeesta, jota Saaristo on ollut vetämässä Varsinais-Suomen harrastajateattereiden parissa.

Turussa astuttiin laivaan ja risteiltiin kohti Tukholmaa. Laivalla oli monipuolisia teatterinäytöksiä, joista päällimmäisiksi jäivät mieleen kuopiolaisen Teatteri Kantin Tärähtänyt – Jari Holopaisen esittämä upea monologi sodasta ja sodan murtamasta mielestä,  sekä Uudenkaupungin teatterin vauhdikas laululla ryyditetty Ämmät isolla ännällä, MN paluu. Ohjelmista voi lukea lisää tässä linkissä.

impro

Laivalla oli tarjolla myös muuta ohjelmaa ja työpajoja. Kolme rohkeaa joukostamme – Maija-Liisa Isosomppi, Anne Jutila ja Eero Kankaansyrjä – osallistuivat jopa improskabaan ja rakensivat toiminnallisen tarinan, kun aiheeksi heitettiin hammaslääkärillä käynti.

Hankkeen jatkoa varten kyseltiin osallistujilta palaute ja toivomuksia. Toivomuksia voi laittaa (myös sellaiset, jotka eivät matkalle osallistuneet) Jarmolle vapaasti sähköpostilla jarmo.kumpula@jlakeus.fi tai soittamalla 0400 692 908 TAI täyttämällä tämän lomakkeen: LINKKI

 

Teatterilaivan järjestää Suomen Nuorisoseurat yhteistyössä Syty, FIDEA, Suomen Harrastajateatteriitto jaSivistysliitto Kansalaisfoorumi

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s